04.07.2010

Kesää kaikille! Täällä vietetään kuumaa kesää, ulkona yli 25 astetta, huh huh...
meikäläiselle kyllä hieman liikaa. Onneksi asumme rivitalossa ja täällä sisällä on ihan
viileää.

Tämä puolivuotta on mennyt uuden opettelussa kun perheen pienin on alkanut
ryömiä ja kiinnostua meikäläisestä. Tulee aina nyppimään korvasta ja painamaa nenästä
kun nukun. Pitää olla kyllä aika kärsivällinen tämän kaverin kanssa. Mitähän se sitten on kun
tyttö osaa kävellä!! MEillä on kyllä aika kivaakin joskus yhdessä kun oikein leikitään. Neela tuo minulle lelua suuhun ja minä tietysti otan sen ja tytöllä on hauskaa. Äippä tosin huutaa kokoajan vieressaä että "Älä ota Atu" ja "Neela, älä anna Atulle lelua"

Muuten olen ollut melko terveenä, mitä nyt pari korvatulehdusta ja silmätulehdusta on
välillä ollut. Ovat kyllä aika riesa. Kävin katsomassa jokin aika sitten Ricoa, on se aika iso
poika. Viimeksi se olikin ihan pikkuinen kun näin sen. Nyt oli pojalla jo kokoa. Hyvin tultiin
silti toimeen.

-Atu

 08.12.2009

Vai kesää rinnassa! Ja pyh... Olen kovasti äipälle koittanut vinkata, että pitäskös mun
vähän kuulumisia tänne kirjoitella, mutta on kuulemma ollut hirvesti kaikkea muuta
hommaa. Laiskuutta se on, sanon minä. Mutta nyt olisi sitten Joulua rinnassa tällä kertaa! :)

Tänne kuuluu ihan mukavaa vaikka lunta ei paljon ole ollut. Kovasti lumikinoksia
odottelen ja kaipailen, ne kun ovat niin ihania! Poinks poinks... kinoksesta toiseen
juokseminen ja hyppiminen.

Nepaa olen kyllä hoidellut aika kiitettävästi. Aina tytön kanssa lattialla häärin ja
nuuskuttelen. Pitäähän sitä heti opettaa pienelle, että kun mut näkee niin pian on märkä
kuono naamassa kiinni :D Nepa on kyllä tykännyt, äippä ja iskä no nyt ei niin paljon. Aina
ollaan komentelemassa ties mihin suuntaan jne...

Aika terveenä tässä olen ollut, hyvin on lääkitys toiminut allergiaan eikä lääkärisedällä
ole tarvinnut käydä :) Hyvä niin!

Nyt haukahdan kaikille oikein ihanaa joulun aikaa ja toivotaan että joulupukki muistaisi
minuakin jollain paketilla kun niitä olen niin hyvä avaamaan! *whuf!*

-Atu

 06.08.2009

Se olisi tällä kertaa kesää rinnassa!

Koko kesä on mennyt muutosten keskellä. Meille on tupsahtanut tuollainen pieni olento, joka
itkee, ähisee ja puhisee. Äiskällä on mennyt koko kesä pikkusen kanssa eikä oikein muuta ole
ehtinyt tekemään. Onneksi iskä jaksaa leikkiä ja touhuta munkin kanssa. Tämä pieni on
saanut jo nimekin, Neela Amalia. Pari kuvaa löytyy galleriasta kesän 2009 kuvista. Olen
ottanut Neelan hyvin mukaan perheeseen ja me tullaan hyvin toimeen! Neela on ihan kiva -
silloin kun se on hiljaa! *whuf*

Olen ollut tänä kesänä uimassa pariin kertaakin... kuvia mökkireissulta löytyy myös
galleriasta, käykäähän kurkkimassa!

-Atu

p.s. yritän muistaa kirjoitella päiväkirjaan nyt useammin!

 26.04.2009

Kevättä rinnassa!

Ihanaa kevättä kaikille! Kovasti on jo kesä tulossa ja ulkona on hirmusti uusia hajuja.
Ulkonakin on kiva oleilla kun voi terassilla lötkötellä ja sivusilmällä tarkkailla muurahaisten
menoa ja välillä tietty nappasta pari suuhun :)

Kovasti on taas allergiaoireet vaivannut. Korva- ja silmätulehdukset ei ota hellittääkseen
ja ne toistuvat vähän väliä. Nyt mulla onkin menossa uutena kokeiluna Atopica-kuuri. Se
olis nyt toinen kuukausi menossa. Aluksi oli niin kova annostus ettei maha kestänyt... nyt
puolitettiin annostus ja maha on kestänyt paremmin, tosin silmät ei tunnu tälläkään
helpottuvan. Toivottasti vaivoihin jokin helpostus saataisiin. Ruokana ollaan pitkään jo
syöty Harjavallasta ostettua Puhti-ruokaa, mutta nyt ollaan siirtymässä Porista saatavaan
Neu:hun ihan vaan sen takia, että ruokaa saa lähempää ja täytyy sanoa että äippä on
ilonen koska uusi ruoka ei haise valkosipulille :D Mutta hyvää se on! Suosittelen!

Nyt lähdetään onnittelemaan Mammaa ulvilaan kun se täyttää vuosia! *whuf*

 08.03.2009

Moi!

Galleria on uusia kuvia lumileikeistä! Käykääs katselemassa!

Nyt on ihan pakko juosta pihalle kun on niin paljon energiaa.. ja vielä kun on lunta maassa!

-Atu

 27.12.2008

Joulu on vietetty ja nautittu! Oli kyllä ihanaa ruokaa tarjolla.. lihapullia, kinkkua, laatikoita..
kaikkea ihanaa. Ja arvatkaas mitä!?!... oon ollut sittenkin kiltisti tänä vuonna kun sain
paaaljoooon paketteja! :D Kivaa.. sain sellasen vetolelun, sellasen oikein ison ja sitten sain
sellaisen joulunallen ja sitten vielä rahisevan hiiren! Ja tietysti vielä possunkorvan ja luita!
Kiitos kaikille ihanista paketeista! Sain oikein availla niitä urakalla. Jospa vielä joitain kivoja
kuvia Joulusta saisin tuonne galleriaan niin näkisitte kuvia uusista leluista!

Oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille!

-Atu

 18.12.2008

Joulu tulee taas! Kuinka ihanaa!!! Saa pakettaja.. paljon paketteja! Olen tosi nopee
avaamaan niitä, varsinkin pehmeitä paketteja, vaikka kovissakin on kyllä kivaa haastetta.

Olen pysynyt kohtalaisen terveenä. Rokotuksen yhteydessä todettiin kyllä taas hiivaa joka
puolella mutta tehokkailla lääkekuureilla ne on taas pysynyt poissa. Nyt mulle on tehty
sellanen oma kalenteri jääkaapin oveen, jossa on jokapäivälle jotain hoitotehtäviä. Ei noi
äippä ja iskä muuten muista niitä tehdä. On harjausta ja silmien ja korvien puhdistusta. Eli
kaikkia huisin kivaa! ;) Onneks aina saa pienen namipalan palkinnoksi.

Tänään Olin Ricon kanssa leikkimässä puistossa. Oli se poika taas kyllä kasvanut ihan
hirmuisasti. Pitää kyllä olla kovana kun sen kanssa leikkii ja jutustelee!

Mukavaa Joulua kaikille ja vielä parempaa Uutta Vuotta 2009!!

Atu

 06.10.2008

Moi kaikille!

Atulla on ollut tänään rankka päivä, eikä siksi itse jaksa kirjoittaa kuulumisia.
Täytyy äipän auttaa.

Atu alkoi ontumaan ja aristamaan oikeaa takajalkaansa sunnuntai aamuna ja arkuus
paheni päivän mittaan. Maanantaina käveleminen ei enää onnistunut juuri ollenkaan
vaan kävelyt tehtiin hyppien. Onneksi saatiin lääkäriltä aika ja käytiin
tarkistamassa ettei mitään vierasta esinettä vain tassusta löydy. Ei löytynyt
mitään erityisen poikkeavaa ja varmuuden vuoksi otettiin röntgenkuvatkin.
Kuvistakaan ei löytynyt mitään, eli hyvä että sekin tarkistettiin niin tietää
niidenkin olevan nyt ok. Nyt Atu sai kasan kipulääkkeitä ja antibioottia, joilla
toivottavasti "kipupeikko" lähtee pois. Ainostaan pientä turvotusta yhdestä anturasta
löytyi, ei muuta, joten nyt vain odotetaan josko vaiva lähtisi lääkkeillä ja
levolla pois.

Nyt Atu makaa tuolla ja on ihan "hukassa", koska oli lääkärissä unten mailla.
Tämä ilta menee siis vain hömpsöttäen seiniä päin ja selviytyen rauhoittavista :)

Atulta terveisiä!

Emmi

 02.10.2008

Alkaa kohta tämäkin setä vanhentumaan. Kohta on 3-vuotis synttärit! Jee jee!
Mitähän mulle kuuluu? hmm...Noh, ihottuma on nyt taas parempaan suuntaan.
Se tuntuu iskevän aina vähän väliä, samoin kun tulehdukset silmiin. Alkaa äipällä
ja iskällä keinot loppua, kun mikään ei tunnu auttavan. Noh kaipa nuo vaivat on
sitten meikäläisen perusominaisuuksia. Ja jos näistä kaikista vaivoista ja hoitokeinoista
pitäs löytää jotain positiivista niin se olis varmaakin nykyinen ruoka :D Se on niin hyvää!
Nellin Kanaherkku kyllä osaa tehdä hyvää sapuskaa!

Rico on kasvanut ihan hirveesti. Joka kerta kun sen kanssa nähdään niin se koko
ajan vain isompi. Mutta kyllä meikä poika sille silti näyttää kuka on pomo ja kuka on
vasta pentu! Pistetään kuviakin esille heti kun saadaan onnistumaan lenkki, hieno
ilma ja toimiva kamera yhteen. Meidän piha on muuten ihan täynnä lehtiä. Siellä on
kiva pomppia!

-Atu


 05.08.2008

Voi että tänään oli jännää! Me käytiin tervehtimässä mun uutta kaveria, Ricoa. Rico on vielä
tosi pieni, 8-viikkoa vanha. Vähän se meikäläistä vielä pelkäsi eikä oikein meinannut pysyä
mukana vauhdissa, mutta katsotaan muutaman viikon päästä niin luulen, että jään jo
kakkoseksi vauhdissa ja koossa ;)) Ricosta tulee tooosi iso kaveri, mulla ei oo koskaan
ollutkaan niin isoa kaveria. Ricosta tulee mun henkilökohtainen henkivartija ja me pojat
pidetään niin hauskaa yhdessä että oksat pois. Kaikki varokoon, täältä me tullaan niin, että
maa tärisee!

Ohessa kuva ensitapaamisestamme... vähän vielä jännitti kumpaakin!



-Atu

 04.08.2008

Tuntuu, että kesä meni yhtä nopeesti kun tulikin :( ainakin tänään on ollut jo viileetä,
tosin itte tykkään lumesta ja kylmästä enemmän kun auringosta!

Nyt Äippä on alkanut kiusaamaan mua oikein urakalla, Nimittäin nyt on käynnissä oikein
kunnon kävelyharjoitukset... huh huh.. aika kovaa menoa, sanon minä! Ei sitten saa vetää
yhtään.. ei siis tipan tippaa! voitteko ymmärtää! Tuolla kun kävellään niin toiset koiratkin
vaan nauraa mulle kun niin kova kuri päällä.. aina mennään vaan edestakas. Ehkä
munkin pitäs jossain vaiheessa tajuta mikä tuon leikin tarkotus muka on... vielä ei ole
mennyt perille.

Allergia reaktioille on nyt tullut pieni selvyys, jonka vaikutuksia nyt juuri kokeillaan. Ja
kerrankin siis jotain mistä oikeesti tykkään! Kuulkaas tätä! Mun ei tarvi enää syödä
nappuloita! Joo-o.. nyt saan oikeeta ruokaa.. lihaa ja luita ja kaikkea ihanaa! Oon
allerginen varastopunkille joten nyt nuo on vihdoin tajunnut ettei mun kannata syödä
noita teollisesti tuotettuja ruokia vaan luonto kutsuu! Nyt vaan kovalla innolla odotetaan
onko ruuan laajun vaihdolla jotain vaikutusta allergiareaktioihin. Ainakin parempaa tää
uus ruoka on! Nam!

Mukavaa loppukesän viettoa kaikille!

-Atu

 30.05.2008

Ihanaa kesää kaikille! Aurinko paistelee ja linnut laulaa.. ja mikä parasta maa on täynnä mitä
ihmeellisimpiä ötököitä joita saa tonkia. Ja sitten on ruohoa ja paljon, sitä on kiva syödä. Kauheasti
tekisi jo mieli uimaan, jos vaikka nyt tulevana sunnuntaina lähdettäisiin käymään koirarannalla
uimassa ja heittämässä talviturkin pois.

Ruokavalio jatkuu edelleen. Tosin nyt alkaa tuntumaan ettei kuuri tunnu auttavankaan. Silmät
punottaa ja tassut kutiaa edelleen. Inhottavaa. Mutta katsotaan vielä "kuuri" loppuun ja vietetään
ihanaa kesää kun vielä ilmat on hyvät!

-Atu

 05.05.2008

Kesä on vihdoin tullut! ihanaa ihanaa! Meillä on nyt sitten kiva oma piha, jossa saan
juoksennella mielin määrin ja hiukan siinä samassa haukkua naapurin terrierille. Vielä
kuulemma pihan ympärille rakennetaan jokin pikkuinen aita, jotta saan mennä vielä
vapaammin. En sitten vahingossa juokse tuulispäänä auton alle. Olen vähän sellainen,
joka ei jaksa aina keskittyä olennaiseen vaan nautin joka hetkestä täysin rinnoin!

Olen ollut viime aikoina hieman pipi. On ollut hiivaa ja tulehduksia silmissä ja korvissa.
Kaikki on sitä mieltä että sen on pakko olla jotain allergiaa ja nyt olenkin taas kerran
ruokavalio tarkkailussa. Eli hei hei kaikki namupalat ja ihanat luut! ja täältä tullaan
allergianappulat. Nyt oon syönyt "kuuria" 2 viikkoa. Tosin vieläkin nuolen tassuja
ihan kamalasti kun ne nyt vaan kutii. ja just nyt kun on kesäkausi ja grillikausi. En saa edes
makkaraa maistaa!! yyh..:( No, mutta toivottavasti tulen terveeksi.

Ihanaa kesää kaikille! ja jos ottas vaikka pai kesää kuvaa niin näätte miten komea olen kun
oon käynyt taas trimmaajalla!

-Atu

 19.02.2008

Hui kauhistus! Onko siitä jo tosiaan kaksi kuukautta kun olen kirjoitellut. On vissiinkin ollut liian
kiirettä.

Oon saanut olla nyt pari viikonloppua Ulvilan mummolassa yökylässä. Siellä on ollut tooosiiii
kivaa! Suosittelen kaikille, kunhan vain ei koske mun leluihin. Mummolan leluista
puheenollen, siellä oli joku ihme juttu käynyt mun pehmokavereille Ulvilassa! Voitteko
kuvitella, mun pehmokaverit oli käynyt pesukoneessa! Joo-o aivan.. voitteko kuvitella! Ne haisi
ihan kamalalle. Pitää nyt odotella hajun laimentumista, ei niitten kanssa kyllä kukaan leiki ennen sitä.

Tuula-täti toi minulle tänään ruotsin maalta uuden lelun. Se oli semmonen punainen,
pyöreä pallo! Piilotin sen heti tuonne sohvan nurkkaan kun tulin kotiin. Kiitos siitä!... ja
maksapasteijasta, sain siitä jo pienen palan!

-Atu

 31.12.2007

Kyllä kannatti kirjoittaa pukille! Sain kaikki mitä halusin ja ekstraakin päälle. Ja minä kun
luulin että olen ollut tuhma! Eli samalla kaavalla mennään ensi vuosi :)

Tänä vuonna kuljenkin sitten oranssissa heijastinliivissä. Varokaas katit ja rontit kun
meikäläinen kävelee Ruosniemen poluilla niin kyllä välkkyy ja näkyy. Tämän uudenvuodenaaton
oleilenkin Ulvilan mummolassa. Se on kyllä hassua, että joka vuodenvaihteessa olen jossain
muualla kuin kotona :I On se kummaa... hmm... eikä äippää eikä iskää näy missään.

Minä poika en muuten raketeista paljon rasitu. Onhan ne ihan jänniä kun ne paukkuu ja räiskyy,
mut äippä on opettanu et ei niitä kannata pelätä.

UUSI VUOSI TERVETULOA!!

 05.12.2007

Joulu lähenee! Olen aivan varma, että toissa iltana näin punaisen tonttulakin viuhahtavan
ikkunan ohi! Yritin kovin sanoa siitä äipälle, mut ei se tajunnu, sano vaan et just me ulkona
oltiin. Ei ne vaan tajua, no pitää niitäkin välillä ymmärtää.

Mulla on hirveesti toivomuksia joulupukilta! Ensinnäkin mun heijastinliivillä on ollut niin
kovaa käyttöä että alkaa jo teho laskea, eikä taida tarratkaan enää kiinni pysyä. Sitten tietysti
luita tarvitsen aina, että säilyis nuo seinät pitempään ehjinä. Ja sitten uusia leluja! Niistä mä
tykkään. Sellaset pulmalelut olis kivoja. Semmoset mihin saa namuja sisälle, siinä vois
meikäläisen kärsivällisyys hieman kasvaa kun tuppaa olemaan hiukan kärsimätön luonne. ;)
Oliskohan toi toive tullu äipän suusta :D Ja paketit vaan tulemaan! Oon tosi hyvä niitten
avaamisessa, voin jopa auttaa muidenkin paketeissa, jos jollain on ongelmia.

Lumi tuli, lumi meni. Talvinietoksia odotelessa!

-Atu

 02.11.2007

Moikka kaikille!

Mulla on ollut huisin jännä viikko. Oon ollu koko pitkän viikon Ulvilan mummolassa. Sitten
jossain vaihessa isi ja äiskäkin tuli tänne. Nyt me ollaan ja asutaan kaikki täällä saman katon
alla. Tää on tosi kivaa kun kaikki kivat kaverit on ympärillä. Kuulin kyllä sivukorvalla, että
huomenna me oltaisiin nyt sitten muuttamassa uuteen omaan kotiin. Vähän jännittää kun en
ole edes vielä käynyt siellä.

Nyt odottelen Merjaa kaupparetkeltä. Se lupas tulla mun kanssa lenkille! Se on tosi kiva!

Atu

 07.10.2007

Tänään on käynyt vieraita! Mulla oli tänään syntymäpäivä! Joo, noh huomenna se oikeesti on
mut tänään sitä vietettiin. Oli kakkua ja kaikkea. Kuvia löytyy gallerista. Sain äipältä ja iskältä
uuden ihqun lelun, josta on videokin.






Synttärit on aina niin kivoja! Kiitos lahjoista!

Atu

 30.09.2007

Moikka kaikki! Syksy on sitten tullut ja lehtien jahtaus alkanut! Miten ihanaa!

Nyt syksyn aikana tulee tapahtumaan kaikkea jännää. Sain nimittäin vihiä siitä, että me
oltaisiin muuttamassa pois kerrostalosta ja siirtymässä rivitaloasumiseen. Miten jännittävää!
Saa nähdä nyt miten erillaista siellä sitten on.. tiiän ainakin ettei siellä ole hissiä! Hissit on
ihan kivoja, paitsi meidän hissi, kun se on aina rikki. Sitten siellä uudessa kodissa on pieni
piha. Se on kyllä luksusta sitten. Ihan oma piha! Vähän kyllä jännittää... Niin ja millassiahan
naapureita siellä on.. hmm.. onkohan yhtään ihastuttavaa typykkää?!? No kerron teille sitten
kun sinne uuteen paikkaan päästään!

Sitten meillä oli cockerilenkki tällä vikkolla. Näin Vilman ja Krissen pitkästä aikaa! Oli aika
huippua olla lenkillä sellassien typyjen kanssa! Monet olis ollu kyl kateellisia!

Hyvää syksyä kaikille! Etenkin piparimummulle Ruotsiin!

Atu

 19.08.2007

Nyt on taas uutta! Äippä hiukan taiteili mun sivuille uutta luukkia. Pitäs nyt olla ihan IN!
Kesä on nyt mennyt menojaan ja tässä odotellaan jo kovasti syksyn alkamista. Alkaa kyllä
meikäläiselle riittämään jo nämä helteet. Uiminen on kyllä kivaa, mutta siihen se sitten
jääkin. Mun suosikki on edelleen talvi.

Iskä ja äippä on mulle jo hiukan lupaillut, että kohta saisin ihan oman pihan. Haku
kuulemma vielä kyllä päällä. Mun suosikki olis kyllä se ihan oma talo ja siinä sitten ISO
piha, jossa saisin pitää vahtia. Alkaa tämä kerrostalo eläminen muakin jo pikkuhiljaa
ärsyttämään. No pidetään tassuja ylhäällä, jos vaikka se ihan oma koti löytyis pian.

Niin tuo seinän syöminen, josta tuossa kerroin aiemmin... Ei todellakaan ollut mikään
järkevä juttu. Nyt multa on pääsy kielletty olohuoneeseen. Eteisestä käsin saan vain
katsella ihanan pehmeää sohvaa, jossa olisi ihana köllötellä päivisin. Äippä ja iskä ei kyllä
taida tietää, että tuolla makkarin sängyssä mä sitten päivät olen. Luulee mun nukkuvan
tuossa eteisen kylmällä lattialla koko päivän. Ja PÖH! Sänky on meikäpojan paikka!

Atu

 15.08.2007

Heippa
Söin tänään seinää. Se ei ollut kauhean fiksua toimintaa!! :(

Atu

 02.07.2007

Olin tänään uimassa Yyterissä! Äippä ja Riikka oli mun kanssa siellä. Äipän kanssa uitiin
kovaa kyytiä ja välillä pääsin äipän syliin huilaamaan ja sitten taas menoksi. Sitten lopuksi
juostiin kilpaa sannoilla ja dyyneillä! Oi oi.. kesä on ihanaa!

Sitten lopuksi pääsin pyörimään vielä ihanan ihanassa hajussa. Tässä sitä sitten kuivatellaan
hiekkoja pois, kun sitä tuntuu olevan siis ihan joka paikassa. Olis äippä voinu vähän valottaa
että sitä hiekkaa tarttuu turkkiin kun oon kerran märkä. Mut ei.. ei se sanonu mitään... hihitti
vaan vieressä!


Atu

 06.06.2007

Onpas ollut hellettä! Eikä äippä oo vieläkään pistäny mun sivuille kesäluukkia! Pitää kyllä
muistuttaa sitä taas. On se kyllä sellanen hömppä täti.

On kyllä tosiaan tosi kuuma. Ei meikäläinen kauheesti tämmösistä ilmoista tykkää. Parempi
olisi se valkoinen juttu maassa. Kivempi siinä on köllötellä kun tuolla palavalla nurmella.
Toisaalta kyllä kesästä löytyy kivaakin. Nimittäin uiminen! Oon päässy tällä viikolla jo monta
kertaa uimaan ja tänään mennään taas! Ihanaa! Uimarannat täältä tullaan!

Ajattelin nyt kesän kunniaksi kirjoitella tänne sivuilleni nyt useammin, se on aina vain jäänyt...
muka niin kiire koko ajan. Mutta nyt uimaan!

Atu

 01.05.2007

Rakastettu ja suunnattoman vaikutuksen tehnyt silkkiterrieri Emmi on lähtenyt tänä aamuna
koirien taivaaseen, kaverinsa Juulin luokse.

Emmistä löytyi puhtia ja intoa vielä vanhuuden päivinäkin. Aina yhtä iloisesti, häntä heiluen
hän tuli meitä vastaan ovelle ja toivotti tervetulleeksi. Välillä pieni tarkistus nuuskuttaen, että
varmasti on tutut ihmiset kyseessä ja sitten vain näyttävä tervetuloa seremonia käyntiin. Siitä
tuli aina niin hyvällä mielelle.

Saimme hoivata ja rakastaa Emmiä monet viikonloput ja jopa yhden ikimuistoisen joulun.
Emmiä saamme kiittää myös Atusta. Ilman Emmin lähtemätöntä vaikutusta, tuskin emme olisi
päässeet sisään koirien ihastuttavaan maailmaan. Kiitos siitä Sarille.

Rakkaudella Emmi ja Arttu

 16.04.2007

Se on kesä sitten virallisesti alkanut! Olin tänään uimassa ensi kertaa tänä vuonna... jos ei
ojassa uimisia lasketa mukaan. *pyörittelee silmiä* No, mutta siis kivaa oli. Oltiin Porin
metsässä eka lenkillä, mikä on muuten mun yks suosikki paikoista lenkkeillä. Sitten lenkin
päätteeksi sain pulahtaa uimaan. Ihqua!

Mitähän kaikkea tässä on taas tapahtunut... hmm... Minusta on tullut täysin sisäsiisti, jos en
ole sitä kertonut vielä. Äippä huutaa tuolta takaa, että kauan se sitten kestikin! Noh minä
katsokaas en kaikkea aina jaksa muistaa kun aina välillä tuli niin kova hätä leikkiessä, että ei
sitä voi muistaa. Mutta nyt tästä lähin lupaan pysyä kuivana.

Eipä tässä oikein muuta kummallista. Trimmaus olisi sitten vissiin ylihuomenna. Niin se äippä
uhittelee. On se silti kiva saada kesäturkki.

Kivaa kesän odotusta kaikille! Näin tänään leskenlehden....oli pakko maistaa!

Atu

 18.03.2007

No nyt! Kauan on jo pitänyt kirjoittaa kuulumisia, mutta aina on tullut jotain ongelmia tai
esteitä. Mitään suurta ja mullistavaa ei ole tapahtunut sitten viime näkemän. Nukun ja
syön hyvin ja kaikki on kivaa. Äippäkin on nyt sitten saanut työpaikan, joka on kyllä kiva,
mutta minä poika joudun sitten olemaan päivällä vielä kauemman yksikseni kuin ennen.

Tänään on nyt sitten sunnnuntai. Oltiin Ulvilan mummolassa ja siellä oli Haapamäen
porukka ja Espoon sakki kylässä. Oskua vain ei näkymnyt mukana :( Oli kuulemma jäänyt
vartioimaan Haapamäelle taloa! Aika hienosti tehty.. uhrautu nyt sitten sinne jäämään.

Oli kyllä kiva nähdä kaikkia tuttuja pitkästä aikaa.. tosin nyt kyllä tuntuu kaikissa lihaksissa
heidän visiittinsä, sillä Jussin kanssa käytiin hiukan lenkillä! Eikä muuten ollut mikään
vartin juoksu lenkki! Eih.. ei todellakaan. Juostiin me melkein kaks tuntia ihan hanaa vaan!
Vaikka oli se kyllä kivaakai! Äippä ja iskä vaan tossa naureskelee mulle kun tää mun kävely
on nyt hiukan tönkköä kun lihakset on hiukan kipeät :) Noh saanpa mä ainakin nyt
hierontaa oikein urakalla. Että tervetuloo Jussi vaan ens kerrallakin lenkittää mua! Odotan
innolla!

Tuula-täiäkin käytiin pari päivää sitten tervehtimässä kun oli Suomeen tullut käymään.
Siellä mua odotti taas uusi koirakaveri! Nyt mulla on jo noita kavereita kolme. :)
Niin se viime kerralla lupaamani video pätkä löytyy osoitteissa
Minä mummolan pihassa
Minä ja uusi lelu

Kevään odotusta kaikille!

Atu

 16.02.2007

Moikka kaikille! On ollu lunta maassa! Ihana juttu. Harmittaa vaan vähän, kun nuo kaksi tuntuu
olevan koko ajan vaan töissä. Onkohan ne mut unohtanu kokonaan. No, ei kai. Pitää välillä
vissiin muistuttaa niitä et määkin oon täällä alhaalla. *whuf*

Oon menossa huomenna Ulvilan mummolaan. Mahdankohan saada olla siellä yötä. Saa nyt
nähdä. Toivottavasti. Sain muuten Tuula tädiltä terveisiä Ruotsista. Sellasen ihanan koira
kaverin. Saatte nähdä siitä pikkuisen videopätkän, kunhan saan sen tuonne sivuille laitettua.
Kannattaa odottaa! Se on tosi ihku.

Ette muuten ikinä arvaa! Minä poika osaan jo pissiä nostamalla jalkaa. Ihan oikeesti. Sillä
tavoin kun isot pojat tekee. Ja meilkein joka merkkauksella nousee jo kinttu. Sitten kun on
oikein kiire käydä pissalla niin en ehdi miettiä sitä jalan nostoa, mutta muuten menee kyllä jo
hienosti! Äippä saa kyllä olla ylpee musta. :)

Atu

 02.02.2007

Ja aika vain luistaa ja samoin Atun tassut. Atu rakastaa lunta ja talvea. Asuis varmasti
tuolla ulkona, jos vain voisi. Lenkkeilytkin menee vain viipottamiseen ja hangessa
hyppiessä. Ihan selvä talvitapaus.

Poika on kasvanut ihan hirmusti ja nyt tuntuukin pahin murrosikä painavan kovaa vauhtia
päälle. Taitaa tuo meidän poika kulkea hieman toisten perässä kun vasta nyt alkaa
takajalka nousta ulkona käydessä. Merkkailun Atu on jo alottanut hyvissä ajoin, mutta vasta
nyt nousee jalka harvoihin ja valittuihin paikkoihin. Eli ei siis vieläkään joka paikkaan :)

Nyt on poika pysynyt terveempänäkin. Korva- ja silmätulehdukset vaivasivat tuossa jokin
aika sitten turhan usein. Sopivan ruuan etsimiseen on nyt mennytkin aikaa. Jos nyt vaikka
nykyinen olisi sitten hyvää. Tällä hetkellä Atu popsii Nutra Goldia (Holistics formulas).
Oikein luomu ruokaa :) Tuntuu, että parempaa kuin meidän pöperöt.

Lisäsin galleriaan kuvia talvipeuhaamisesta. Yritin kovasti saada kivaa poseerauskuvaa,
mutta eipä tuo poika malttanut pysyä paikkoillaan juuri ollenkaan. Atu kiittää taas
mummua kun sai juosta ja mellastaa pihan kinoksissa!

Riehakkaita talvipäiviä kaikille!

Emmi

 11.01.2007

Uusi vuosi tuli je meni! Ja raketit oli kivoja. Vähän noi näytti hermoilevan mun takia, mutta
mä poika näytin niille että minä en säiky mitään poksahduksia. Nukuin vain mummolassa
tyynen rauhallisena. Niin tuosta varmaan lähtee pohtimaan, että mitäs minä mummolassa
tein juhlapyhänä! Aivan... Äipällä ja iskällä oli kuulemma kauheesti menoja... aikuisten
juttuja. :)

Tämä viikko on ollut ihan kiva kun äippä on ollu kotona koko viikon... huonompi juttu on vaan
se että se on kipeä, joten en ole päässyt kunnon lenkille. Mutta oon täällä pitäny äipälle
sitten seuraa... leikkiny koko ajan. :)

Atu

ps. Nostin jalkaa ekaa kertaa oikein kunnolla! pst... kaaduinkin hiukan, mutta sitä ei saa sanoa
kenellekkään...

 26.12.2006

Kylläpäs oli joulu! Oli kyllä mahotonta juoksua joka paikkaan. Tänään nukun kyllä koko illan
ja yön. Se on kyllä ansaittua!

Jouluaaton vietettiin Ulvilassa Mamman, Raunon ja Matu tädin kanssa. Sain paljon kinkkua ja
uusia leluja. Ja paljon jouluhaleja. Loppuillasta kävimme tervehtimässä mummolassa
mummua, Kjelliä ja Tuulaa. Tuulalta ja Kjelliltä sain lahjaksi hienon koira kaverin (kuva
galleriassa). On kyllä kiva.

Sitten seuraavana päivänä lähdettiin katsomaan keskisuomeen Oskua! Koko eilisen päivän ja
tämän päivän ollaan Oskun kanssa mellastettu ja leikitty. Huh huh tämmöistä menoa ei kyllä
jaksa montaa päivää. Kinkkua täällä kotona ei sitten olekkaan :(.. se harmittaa. Väsyttää kyllä
nyt niin paljon, että meikä poika menee nyt katselemaan unia tuonne sohvan nurkkaan!

Atu

 23.12.2006

Se on sitten joulu jo tosi lähellä. Kyllä jo hiukan on perhosia mahan pohjalla. Täällä vaan
hössötellään koko ajan. Sinne ja tänne. Niin arvatkaapas mitä hullua noi yhdet on nyt oikein
saanut päähänsä! Ne toi yhden puun tänne sisälle! Joo, ihan tosi! ja sitten siinä on valot ja
kaikkee. Ihan hoopojen touhua sanon minä. Olisivat edes tuoneet sellaisen puun jossa olisi
jotain hajuja edes. *vilkasee kuusta*

Tultiin äsken lenkiltä ja väsyttää kovin. Nyt maistuu kyllä kunnon päiväunet. Mutta ennen sitä
haluun toivottaa kaikille oikein rattoisaa ja lämmintä Joulun aikaa! Etenkin kaikille koiruli
kavereille! Syökää paljon kinkkua, niin mä ainakin teen!

Äippä huutaa tuolta takaa vielä, että kiitä Pasia ja Eilaa kuusesta. Niin, että kiitoksia vaan...
täällä on niin joulusta nyt. Ja noi neulaset kelpaa mulle... on muuten hyviä! :)

Atu

 11.12.2006

Miten voikaan olla näin kamalia ilmoja. Ei tee mieli lenkillekkään yhtään :( Pitää sitten keksiä
sisällä kaikkea kivaa. Esimerkiksi tänään.

Kun äippä oli lähtenyt töihin ni se vahingossa oli jättänyt vessan oven auki. Aattelin, että
mua varten se varmaan sen auki jätti ettei aika kävis pitkäksi. Sieltä löysinkin kaikkea kivaa.
Ensiksikin kävin käsiksi siihen kiellettyyn roskikseen joka on aina siellä nurkassa. Ja mitä kaikkea
ihanaa sieltä löytykään..vessanpaperirullia, tyhjiä pakkauksia ja pumpulitikkuja. Kävin jokaisen
tavaran läpi kyllä hyvin ja vein niitä pitkin asuntoa. Sitten halusin selvittää mitä pesukoneessa
oli ja avasin luukun ja revein likaisia pyykkejä ulos koneesta. Oli kyllä kivaa!!!

Ehkä huomennakin äippä jättää oven auki ihan mua varten :)

Atu

 28.11.2006

Oonkohan koskaan maininnu mitä temppuja mä osaan tehä?!? Oon niin kova namien
perään et teen ihan mitä vaan kun pyydetään... kunhan siitä saa palkkion :)

Istuminen ja maahan meno on jo vanhoja ja päähän pinttyneitä juttuja. Ne menee
leikiten.Sitten on tietty tassu ja paikka... nekin on ihan helppoja. Mulla riittää yllättävän
paljon kärsiväliisyyttä istua toisessa huoneessa ja odottaa tänne komentoa. Itekkin yllätyn
joskus kuinka kauan oikein jaksan istua ja odottaa. Hyvä minä :)

Mitäs muita... hmm... sitten osaan tulla sivulle. Vähän vielä on hakusessa se mihin
istutaan, välillä kun se paikka epähuomiossa jää sinne selän taakse. Mutta hyviä yrityksiä
on kuitenkin. Sitten tulee mun suosikki, osaan odottaa lupaa saada ottaa jotain. Oon tullu
sihen tulokseen et on parempi odottaa lupaa kuin saada kauheat huudot sitten perästä
päin. Tosin jos kukaan ei ole näkyvillä niin voihan sitä sitten jotain ottaa... Äippä ei kyllä
tykkää :(

Uusin temppu on sitten pyöri, tassun heilautus ja PUM. Pyöriminen onnistuu ihan kivasti,
se on kiva juttu. Sitten heitän tassua kuten kovat kunditkin, give me five! Tämä pum on
ihan uusin juttu. Mua leikisti ammutaan ja sitten kellahdan selälleni. Isin kanssa on tätä
kiva leikkiä.. Äippä ei oikein tämän tempun päälle ymmärrä...

 17.11.2006

Kovasti jo odottelen joulun tuloa! Saa repiä paketteja! Viime jouluna olin nin väsynyt kovasta
jännityksestä ettei niiden avaamisesta oikein tullut mitään. No mutta tänä vuonna otetaan
kaikki ilo irti!

Kävin eläinlääkärissä tällä viikolla.. ihan tarkistuksella vaan ja korvat oli parantunut hyvää
vauhtia. Oon äipälle sanonut moneen kertaan että laittas mun korvat sillä tavalla ylös, että
ilma kulkis ni ei tulis niitä tulehduksia sitten niin paljon. Mutta eipä se oo sellasta tehnyt ?!

Jee viikonloppu alko! Se tietää paljon lenkkejä ja ulkona olemista! Kiva kiva!!

Atu

 05.11.2006

Eilen oli lauantai ja lauantait on aina parhaita heti sunnuntain jälkeen! Käytiin kattomassa
pitkästä aikaa mitä Sulolle kuuluu. Siellä olikin odottamassa mua jokin muukin kun Sulo. Oli
ihan kummonen. Se vaan oli siellä Majliksen sylissä ja räksytti. Ei sitten alas voinut tulla?!?
Mukamas pelotteli mua.. ja pöh! Mua ei pelottanut yhtään... vähän vaan kummastutti
semmonen rähinä. No joo se tais olla se uus kaveri Jalo. :) Ihan kiva heppu.. kai :) Kovin söpö
se oli ainakin äipän mielestä.

Atu



 03.11.2006

Oli pikkunen yllätys kun tulin kotiin töistä ;)

Emmi



 31.10.2006

Ohoh... onpas tuolla ulkona ihana ilma. Sataa lunta aivan kamalasti. Harmi kun tuo
äippä ei viitti koko aikaa olla mun kanssa tuolla ulkona. Kuulemma kamala ilma?!?
Syksyn ihanat lentävät lehdet ja isot lumi kasat kutsuvat minua ihan hirveästi!

Viikonlopun vietin Haapamäellä Oskun seurana. Siellä olikin kiva yllätys kun täällä
Porissa hyppäsin autoon ja kun Haapamäellä tulin ulos niin siellä minua odotti isot lumi
kinokset. Niissä sitten hypeinkin koko viikonlopun ja pidin silmällä Alina tyttöstä. Oskun
kanssa toki otettiin taas muutamat painit.

Sunnuntaina olikin sitten trimmaus ilta. No onhan sitä nyt ihan leppoinen olo kun turhat
karvat on poissa. Mutta se kaksituntinen istumis sessio siellä trimmauksessa on kyllä ihan
liian pitkä. Sais mun puolesta riittää ihan vaan vartin leikkaus. Sain tällä kertaa oikein
talvi turkin joten en joudu kantamaan niitä lumipalloja jaloissa sitten vähään aikaan. Sen
verran kyllä lähti! Kuvia taitaapi löytyä sitten gallerista! Sinnepä katselemaan taas! JA
SYYS HAUKAHDUS KAIKILLE!

*juoksee ovelle odottamaan seuraavaa lumi vaellusta*

Atu

 17.10.2006

Lauantaina oli kiva päivä. Mentiin Ulvilaan ja siellä oli kiva yllätys! Osku oli tullut
Haapamäeltä vierailemaan tänne Poriin. Vaihdettiin kuulumisia oikein urakalla. Taisi siinä
parkettilattia hiukan kokea kovia kun me painettiin edestakaisin. Hassua... musta tuntu jotenkin
että Osku olis jo vanhentunu hiukan kun ei se oikein koko ajan jaksanut olla kiinnostunut
meikäläisestä. Mukamas ei jaksa! ja pöh.. kyllä sitä nyt leikkiä pitäis jaksaa aina! *Whuf*

Sitten vielä illalla me käytiin Tiian ja Juhon luona. Oli ihanaa pizzaaa!! Kiitzi! (Tuo oli
lainaus Alinalta :) )

Niih kävinhän mää tuossa joku päivä taas lääkärin sedän luona. Tällä kertaa oli asiana
rokotukset. Sais kyllä se lääkärisetä pistää ne piikit itteensä ettei tarvis tällästä pientä viatonta
hauvelia piikitellä. Toisaalta ei se piikki kyllä tuntunut missään!

Atu

 08.10.2006

"Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan..." kuulu heti aamusta kun heräiltiin.. Sunnuntai
aamut on viikosta parhaimpia kun kenelläkään ei ole kiire mihinkään vaan lötkötellään
koko perhe vaan sängyn pohjalla. Sitten sain paketin! Aivan... ihan oman lahjapaketin.
Siinä se oli naaman edessä yhtäkkiä. Paketissa oli narut ja kaikki! Tosi makeeta.

Aloin heti kauheella ryminällä avaamaan lahjaa. Paperit vaan lensi ja osan taisin
syödäkkin siinä tohinassa. Kohta näkyi jotain keltasta ja sitten ruskeaa. Sitten näkyi
jonkinlaiset sarvet. Se on PORO! Ja se vinkukin. Elämäni ensimmäinen
syntymäpäivälahja oli siinä. Fantsua!

Ei mennyt kauaa kun vieraita alko tulla. Ekaks tuli Eila ja Pasi. Niiden paketteja en
malttanut edes avata kun kaikki energia meni pyllyn heilutukseen ja lelujen kantoon.
Äippä taisi paketit sitten avata kun yhtäkkiä lattialla oli taas kaksi uutta lelua. Oli
nalle ja sellanen purujuttu. Purulelu meni kyllä jo rikki :I ... Taisin olla liian innokas.

Sitten tuli Ulvilasta Merja ja Rauno. Mamma toi mulla kaks säkillistä kaikkea kivaa
purtavaa! On siinä sitten tekemistä moneksi illaksi. Vähän alko tässä vaiheessa jo
unipainamaan eikä jaksanut oikein enää painaa niin vauhdikkaasti. Pakkohan sitä näinkin
ison pojun hiukan ottaa välillä lepoakin!

Illan lopuksi tuli vielä Riikka, Tiia ja Juho käymään. Niiden mukana taloon tupsahti
miukuva kissa. Sellanen ihan pieni. Ihan aluksi vähän ihmettelin sitä ihme ääntä mitä se
piti, mutta pian jo juoksin sen perässä ja riepotin pitkin ja poikin.... niin se ei siis
ollut oikein kissa :)

Päivä oli kyllä ihana ja hiusin huisin huisin jännä! Koko ajan tapahtu kaikkea. Nyt voikin
koko ensi viikon nukkua vaan. Niin ja sainpas mä oman kakunkin :)

...Ainiin äippä huusi tuolta äsken että muistappa kiittää lahjoista eli kiitoksia kaikille
ihanista jutuista!

Atu

 01.10.2006

Mulla on aina tapana kurkkia parvekkeelta alas jos vaikka tuttuja sattuisi näkymään. Ja
sieltähän ihan yllätykseksi eilen näkyi tulevan Ulvilan mamma, pappa ja matu täti. Menin
ihan sekaisin. Hädin tuskinmuistan siitä mellastukselta ja hyppimiseltä mitään. Sitten
vielä kivempi juttu... pääsin niitten mukaan! Huomasin vasta autossa, että eihän äippä ja
iskä ole mukana. Yritin hiukan heille vihjasta, että unohtuikohan jokin, mutta ei ne mitään
huomannu joten ajattelin, että kyllähän ne siellä kotona pärjää sitten ilman minua.

Koko päivän Ulvilassa vaan mellastettiin ja lenkkeiltiin. Mamma oli mun kanssa melkein
koko ajan lattialla ja sain pitää sille ihastuttavaa seuraani. Vähän oli ikävä Jussi setää kun
sitä ei millään sieltä löytynyt vaikka kuinka hain. Sillä oli kyllä tosi hyvä piilopaikka!

Pitkän päivän jälkeen nukuinkin sitten kuin tukki koko yön. Sunnuntai aamulla päätti äippä
ja iskä mut sieltä hakea. Tosin olisin voinut jäädä vielä toiseksikin yöksi ;) Äsken kattelttin
koko perheen voimin mun lemppari elokuvaa Ice Age 2. On kyllä hyvä. Suosittelin sitä
etenkin mun cockerikavereille!

Atu



 28.09.2006

Tänään oli sitten se odotettu torstai päivä. Äipän kanssa herättiin jo ennen kuutta, kun äippä
meni kuudeksi töihin. Ennen töihin menoa äippä vei minut kuukkarin mummolaan. On aina
jännää jos lähdetään jo hyvin varhain johonkin, silloin tietää, että jotain kivaa on luvassa.
Sain viettää koko päivän Kjell sedän kanssa. Olihan siellä isomummukin ja Tuula täti, mutta
Kjell on ihan huippu.

Vähän se Kjell puhuu hassusti. Ihan eritavalla kun muut?! Kummallista... hmm. Ainiin
äippähän puhuin jotain ruotsalaisista. Olisikohan hän yksi niistä? Pitää kysäsät ensi kerralla
kun nähdään.

No koko päivän me kyllä peuhattiin.... ja nukuttiin. Siinä me vierekkäin uinuttiin aina leikin
lomassa. Jos Kjell olisi koira niin se olis kyllä mun paras koira kamu ja pääsisi kaveri
sivullekkin!

Atu

 22.09.2006

Juostiin kyllä ihan hulluna... päätä oikein huimasi. Välillä puskaan, välillä ojaan ja taas
puskaan. Meitä oli kyllä monta!

Niih, eli me oltiin taas Harjavallassa cockerilenkillä eilen. Kerrankin oli iskäkin mukana ja
esittelin sille kaikki kivat kaverit. Meitä oli siellä kaikenkaikkiaan seitsemän. Oli Krisse,
Lulu, Vilma, Dani, Iivari ja Nella. Vilma oli kasvanut ihan hirveesti siitä edellisestä
lenkistä. Siitä typystä on tullut todellinen ihanuus! Vähän se kyllä lähti karkuun kun yritin
tehdä tuttavuutta, mutta noh ensikerralla sitten menee paremmin. Ja ehkä olen siihen
mennessä jo oppinut uusia isku haukahduksia. ;)

Vähän väliä kyllä otin etäisyyttä muihin kun riehuminen kävi liian kovaksi. En minä silti
mikään pelkuri ole! Älkää sitä luulko. Mutta oli kyllä tosi kivaa. Lenkit paranee kerta
kerralta kun lisää kavereita tulee mukaan. Kaikkia on jo kova ikävä. Toivottavasti päästään
taas pian yhdessä lenkkeilemään. Ja lenkki kuvat löytyy galleriasta!

Atu

 16.09.2006

Huh huh onpas väsynyt olo. Nyt ennen kun painun unten maille kerron teille hiukan tästä
päivästä. Lähdettiin heti aamusta äipän ja iskän kanssa Tampereelle. Matka ei ollut kyllä
ensimmäinen, koska olen siellä aiemminkin ollut. Muistin paikan!

Ekaksi mentiin Jenni tädin luo kyläilemään ja siellä tapasinkin kaikki ihmeelliset otukset.
Siellä oli Turo, Sissi, Jeri ja Helmi. Turo oli vähän niinkuin minä, mustavalkoinen. Sissi
oli sellainen rauhallinen oman tiensä kulkija, jolla oli ämpäri ja Jeri oli kiva kaveri
vaikkakin hiukan ujo. Helmi olikin sitten siellä vieraana kuten minäkin. Ihana leidi oli
hänkin. Mutta Turo oli kyllä kaikista paras. Sen kanssa painittiin koko kaksi tuntinen.
Meinasi kyllä loppu vaiheessa hiipua energiat eli ensikerraksi on sitten syötävä paljon
enemmän, että jaksaa. *vinkki äipälle*

Sitten käytiin tervehtimässä Jennin heppoja. En ollut ennen sellaisia kavereita
nähnytkään. Oli monta erilaista, hirveän isoa kaveria. Kauhean lähelle en uskaltanut
mennä, mutta parempi niitä on sivulta katsella ettei käy köpelösti.

Lopuksi käytiin vielä äipän veljen luona. Siellä oli kaksi kissaa. Niissä oli kyllä
ihmettelemistä kun ei oikein päässyt edes lähelle kun koko ajan ne ilveili mulle ja piti
kummaa ääntä. Sitten ne oli koko ajan jossain nurkissa tai sohvien alla. Kummia katteja
kun ei leikkiä ymmärrä. Olis mulla vielä niille löytynyt energiaa. Noh ehkä ensi kerralla. :)

Mutta nyt painun peiton alle ja nukun pitkät unet... ainakin kuuteen asti ;)
Muistakaa katsoa galleriasta kuvia tästä päivästä!

Atu


 12.09.2006

Harmittaa kyllä hirmusti kun Atu joutuu pitkät päivät olemaan yksikseen. Suurimmat yksinolot
ovat 7 tuntia, joka tuntuu hirmu paljolta. Toisaalta on ihana nähdä kun avaa kotioven, että
siinä se luppakorva nukkuu sikeää unta omassa pedissä, oven vieressä. Pari lelua on hiukan
eri asennossa, mutta muuten on paikat kunnossa. Onneksi ollaan päästy ohi jo tuhoamis
vaiheesta ja sisäsiisteys alkaa jo olemaan hanskassa, vaikka kyllä se on sitten kestänytkin.
Hiljaa hyvä tulee :)

Tänään oltiin taas koirapuistossa. Edellisestä kerrasta jäikin paha maku kun siellä oli pari
agressiivista koiraa. Sai Atu sen verran kyytiä ettei siellä sitten oltu kauaa. Eihän sellainen
ole kivaa. Mutta tänään kaikki onneksi sujui hyvin. Parhaimmillaan puistossa oli 10 koiraa eli
vilskettä riitti ja nyt Atu lepäileekin tyytyväisenä tuossa lattialla. Ja maha täynnä ;)

Emmi

 09.09.2006

Onpas ollut kamalia ilmoja. On se niin väärin, että tuonne sateseen joutuu aina menemään.
Vesi on silloin vain hyvä juttu jos se on kupissa tai jos saan itse siellä uida. Muuten vesi
saisi minun puolestani pysyä tuolla taivaalla, eikä tulla alas ollenkaan.

Niin, olenkos jo maininnut, että uiminen on ihan paras juttu kesässä! Sitä jään kyllä
kaipaamaan talvella. Toisaalta olen miettinyt, että tuleekohan sitä kivaa kylmää valkoista
juttua vielä koskaan enään maahan. *pohtii* Olis kyllä parempi tulla.

Atu

 05.09.2006

Eilen oli hirveän jännä päivä. Olin lääkärisedän luona. Silmään laitettiin jos jonkinlaista
mömmöä ja sitä ronkittiinkin. Ei ollut kivaa ja ilmoitin siitä myös. Lääkärisetä oli kyllä hyvin
ymmärtäväinen ja jätti hommat siihen. Pikkuinen tulehdus siellä silmässä taas on, eli
on silmätippoja aika .

Illalla oltiin sitten pitkästä aikaa koirapuistossa. Pistin hiukan vauhtia niihin isompiin koiriin.
Pyöritin niitä siellä ihan miten halusin. Tein nopeita äkkikäännöksiä ja sain ne pyörälle päästään.
Se oli kyllä jännää! Pitää otta pian uusiksi. *whuf*

Atu

 03.09.2006

Nyt on saatu galleriakin uusittua. Sieltä löytyy nyt sitten vanhoja sekä uusia kuvia.
Kipin kapin sinne niitä katselemaan. Ja kommentoimaan niitä sitten kans!

Tänään oltiin metsäretkelle. Painoin kyllä niin vikkelästi mättäiden yli ja ali, että oksat pois.
Se on sitten poikaa kun saa oikein juosta vapaasti metsässä. Taidettiin siinä jotain
opetellakkin, koska namuja tuntui taas riittävän. Taisin tehdä jopa jotain oikeinkin.
Välillä kyllä äipällä oli hermot kireellä kun taisin liian pitkälle juosta. Ehkä pitäisi ensikerralla
pysyä hiukan lähenpänä, ihan vain äipän mieliksi.

Atu

 01.09.2006

Tänään on vieraskirja ensimmäistä kertaa käytössä! Nyt sitten vaan sinne kirjoittelemaan kun
kerran iskä ja äippä yhteisvoimin saivat vieraskirjan toimimaan. Todella hieno juttu!

Olin jo ihmetellyt pari päivää missä ihmeessä minun painikaverini on. Sitten äkkäsin,
että tuollahan se roikkui pyykkinarulla (oli kuulemma tosi pahan hajuinen, miksiköhän niin?).
Oli pakko pelastaa nalle sieltä, kun kerran pää alaspäin roikkui. Äippä ei tainnu vaan tykätä kun
läpimärän nallen kiikutin suorinta tietä sängylle ja pistin kovat painit päälle. No sellasta sattuu.

Nii juu, olettehan katsonut nyt kaveri sivua? Sieltä löytyy nyt myös pari kaveriakin. Kivoja heppuja.

Atu

 27.08.2006

Taas on viikonloppu takanapäin. Kesä on kiireistä aikaa ja jokaiselle viikonlopulle tuntuu löytyvän
jonkilaista menoa, isompaa tai pienempää. Joten olemme hyvin kiitollisia vanhemmillemme, jotka
joka kerta vuorotellen lupautuvat huolehtimaan meidän Atusta.

Tällä kertaa Atu oleili Ulvilan mummolassa koko viikonlopun, joka onkin pisin aika erossa äipästä
ja isästä. Hyvin Atulla oli kuulemma mennyt, tuskin oli paljon meitä kaipaillut, kun koko ajan
oli kivaa tekemistä. Oli kuulemma valloittanut sängynkin, vaikka ennen se on ollut kiellettyä aluetta.
Taitaa meidän Atu olla aika jääräpää.

Täytyy kyllä myöntää, että ihan pikkuruinen ikävä kyllä meidän Atua oli jo heti lähdettyämme.
Onneksi tiesimme Atun olevan kuitenkin hyvissä käsissä.

Emmi

 23.08.2006

Sain juosta tänään oikein juoksulenkin Matu tädin kanssa. Ihanaa kun välillä pääsee oikein
irrottelemaan. Ja sitten olin taas illemmalla harjoittelemassa lenkkeilyä ilman narua.
Aika hyvin meni jo, vaikka itse sanonkin. Nyt alan ymmärtää pikku hiljaa, että silloin kun pyydetään
luo niin silloin on myös mentävä eikä vain meinata. Ja toisaalta kyllä ne naksut on sen arvoisia,
että kannattaa juoksennella.

Nyt lähden hakemaan tuon sukan tuolta sängyn alta, kun se on maannut siellä jo pari päivää.

Atu

 20.08.2006

Eilen ja tänään olen ollut Sampolan mummolassa. Äippä ja iskä näköjään on lähtenyt johonkin
hurvittelemaan kun en ole päässyt mukaan. No toisaalta täällä on kyllä niin kivaa etten jaksa niitä
juuri nyt kaivatakkaan. Mummolat on vaan niin mukavia paikkoja.

Atu

 17.08.2006

No huh huh, mikä päivä. Tänään oli ihan hullun, hurjan, hirmun kivaa. Oltiin cockeri treffeillä.
Kun äippä tuli töistä niin lähdettiin autolla kohti Ulvilaan. Luulin eka että jep, taas mennään
mummolaan, mutta ohi ajettiinkin. Matkalla mukaan autoon tuli sellainen ihana neiti. Taisi
olla samanikäinen kun minä, niin ihana oli. Saatiin istua kahdestaan takapenkillä kun tarpeeksi
kauan kinusin. Krisseksi nuo kutsuivat sitä. Oih niin ihana nimikin.

Vähän Krisse ujosteli aluksi, mutta kun päästiin ulos temmeltämään niin lujaa mentiin.
Paikalla oli muitakin meikäläisiä. Meitä oli yhteensä neljä. Minä, Krisse, vanhempi herrasmies
Dani ja ihanpienoinen vilma. Lähdettiin kaikki yhdessä pitkälle metsälenkille. Ensimäistä
kertaa sain oikein vapaana juosta muiden koirien kanssa. Matkan varrella oli pakko vähän
kiusia vilmaa kun kerran oli niin pienoinen vielä. Nyt kyllä jälkeenpäin harmittaa se
vesilammikkoon työntäminen. Sen olisin voinut jättää väliin. Toivottavasti päästään vielä
uudestaan lenkkeilemään.

Nyt olen kyllä niin puhki, että ihanan viileä lattia odottaa tuolla eteisessä. Sinne juoksen
nyt kiireen vilkkaa.Öitä!

Atu

 15.08.2006

Tänään on ollut ihan hirveä päivä. Äippä puhuu koko ajan paasto päivästä. Ei kuulemma ruokaa
tänään mulle ollenkaan. Miten väärin. Mahtaisiko se paasto liittyä jotenkin siihen että
kun syön niin hetken päästä, yks kaks niin ruoka onkin lattialla. Mahassani taitaa olla jokin pöpö.

En kuulemma saisi syödä ulkona kaikkea mitä vastaan tulee. Ja pyh, jos kerran
maassa on tarjolla mehukkaita, grillattuja ja ihanasti maustettuja kanan koipipaloja niin
tyhmäähän ne olisi siihen maahan jättää. Turhaa ruuan haaskausta sanon minä.

No kaipa sitä sitten pitää kestää ilman ruokaa, vaikka onkin ihan hirmuinen nälkä. Huomenna
saa tarjottimella olla sitten hiukan parempaa sapuskaa kun kerran näin kauan joudun
sitä odottamaan. Sitä siis odotellessa.

Atu

 14.08.2006

Vihdoinkin tuo äippä sai aikaiseksi tehdä minun sivuni valmiiksi. On niitä sitten jo odotettukkin
vuoden päivät. Monta kivaa juttua on mennyt jo ohi, joista olisin voinut kertoa. Mutta parempi
se myöhään kuin ei milloinkaan.

Minun nimeni siis on Atu, olen kuulemma cockerspanieli rotua, mitä se sitten lieneekään.
Asun tälläisessä hölmössä kerrostalossa, jossa on kylläkin tosi kiva hissi. Hisseistä tykkään,
toisin kuin sellaisita pyörreportaista. Niitä en kävele, en varmasti, vaikka monta kertaa nuo
äippä ja iskä minua sinne ovat yrittäneetkin. Turha luulo. Kävelköön itse jos niin haluavat,
minä poika menen hissillä.

Meitä asustaa täällä kolme, minun lisäksi äippä ja iskä. Saisi asua kyllä enemmänkin,
koska ihmiset on hirmu kivoja.Talo saisi olla täynnä ihmisiä ja koiriakin tietysti. Pidän kaikista
jotka vain vähänkin liikkuvat – paitsi imurista.

Tänään on ollut huisin kiva päivä, koska Jenni täti Tampereelta oli käymässä. Se on sitten
niin mukava. Leikittiin ihan hirveesti. Me ollaan kuulemma menossa heille käymään tässä
lähiaikoina. Siellä saan leikkiä sitten suuren eläinlauman kanssa. En malttaisi odottaa.

Atu

 

© Emmi Laaksonen